maanantai 6. heinäkuuta 2015

Mansikkaleivokset

Monta vuotta sitten nappasin tämän reseptin talteen Pirkka-lehdestä. Sen jälkeen olen tehnyt joka kesä vähintään kerran näitä leivoksia. Nämä ovat mansikkakakkua parhaimmillaan.



Mansikkaleivokset
(10 kpl)


Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 ps mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta 

Kostutus:
1/2 dl maitoa 

Täyte:
250-300 g  mansikoita
2 dl vispi- tai kuohukermaa
1/2 rs (à 200 g) maustamatonta- tai vaniljatuorejuustoa
3 rkl sokeria
1 tl vanilliini- tai vaniljasokeria 

Koristelu:
2-3 rkl mansikkahilloa
250-300 g mansikoita
hyytelösokeria
vettä tai laimeaa punaista mehua

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, mantelijauhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Paista levyä 225-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.

Paloittele mansikat pieniksi paloiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto, sokeri, vanilliinisokeri ja mansikat kermavaahtoon.

Leikkaa jäähtynyt levy kolmeen osaan. Kostuta levyt maidolla. Levitä täyte tasaisesti kahteen väliin. Laita kevyt paino kakun päälle ja nosta kylmään noin puoleksi tunniksi.

Levitä kakun pinnalle ohut kerros mansikkahilloa ja koristele mansikkaviipaleilla. Valmista hyytelö hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan ja levitä lusikalla mansikoiden päälle. Anna pinnan hyytyä kylmässä 15 minuuttia.

Leikkaa kakku leivoksiksi terävällä veitsellä. Pyyhkäise terä puhtaaksi jokaisen viillon jälkeen niin leikkuujäljestä tulee siisti.






sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Salmiakki-lakritsikastike

Jos tykkäät salmiakista ja lakritsista niin tykkäät varmasti tästäkin. Tämä on todella helppo ohje aivan syntisen hyvään kastikkeeseen jota maistaessa ei vaan voi olla maistamatta lisää... ja lisää... :) Vaniljajäätelöön yhdistettynä lopputulos on mielestäni jopa parempi kuin valmiissa lakritsijäätelössä.



Salmiakki-lakritsikastike

3,5 dl kuohukermaa
1 pss (150g) turkinpippureita
100g Hopeatoffeeta

Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä koko ajan sekoitellen kunnes karkit ovat täysin sulaneet ja seos on sileää ja kastikemaista. Jäähdytä kylmässä.